Classic-kaakelipinnoite

Classic- kaakelipinnoite on helppohoitoinen ja likaa hylkivä. Se muodostaa kestävän kalvon vanhan kaakelin päälle ja suojaa näin saumat jotka ovat kylpyhuoneen likaantuvin kohta. Saumojen läpi ei pääse vettä laatoituksen alle.

Perinteiseen kaakeliremonttiin verrattuna Classic- pinnoituksella on monia etuja

Pinnoitus on huomattavasti helpompi ja nopeampi, ei tarvita suurta pölyistä remonttia, sinun ei tarvitse lähteä viikoiksi kotoasi karkuun. Aikaa menee vain noin 3-5 pv, aikataulu räätälöidään tilanteen ja tarpeen mukaan. Pinnoituksen yhteydessä pääset eroon kylpyhuoneessa mahdollisesti olevista  ylimääräisistä rei’istä ja haljenneista laatoista jotka korjataan tai vaihdetaan. Pinnoitustyö ei estä asumista, tuote ei haise merkittävästi tekovaiheessakaan. Ja kaiken muun hyvän lisäksi pinnoitus on ekologinen vaihtoehto ja huomattavasti edullisempi hinnaltaan.

Pinnoitteen lopulliseen kestävyyteen vaikuttaa olennaisesti se että laattojen puhdistus on tehty oikealla tavalla.  Pinnoitus tehdään aina vasta tehopuhdistuksen jälkeen.  Siksi Classic- asennuksen suorittaa aina kotimainen, koulutettu asentaja.

Rakentamismääräyksissä on ohjeet, että kahta vesieristettä ei saa asentaa päällekkäin. On olemassa riski että niiden väliin muodostuu hometta jos väli ei pääse kuivumaan, tämä koskee myös kivirakenteisia märkätiloja. Koska Classic- kaakelipinnoite on vesihöyryn läpäisevä, väli kuivuu. Siis pinnoite ei estä laattapinnan alla mahdollisesti olevan kosteuden poistumista.

Kalliille remontille on vaihtoehto, perinteiseen kaakeliremonttiin verrattuna Classic-väripinnoitus on

  • Asiakkaalle helppo ja vaivaton
  • Nopea: 3-5 päivää
  • Edullinen
  • Ekologinen
  • Ei kallista asbestipurkua
  • Näyttävä lopputulos

Kiinnostuitko? Pyydä ilmainen esittelykäynti tai alustava hintatarjous sähköpostiisi.